Hylätty

Kävelen pitkin mielisairaalan käytäviä. Huoneet tyhjinä, käytävät hiljaisina. Minut on hylätty tänne, täällä ei ole ketään minua auttamassa. Seuranani vain kadonneet sielut.

Harhaillessani ympäri sairaalaa tunnen että seuranani on joku, entisen elämän vaeltaja, jonka sielu ei koskaan poistunut sairaalasta. Hän kertoo olevansa pieni tyttö joka hukkui ammeeseen hoitajan ollessa poissa. Sairaalaa ympäri kierrellen etsii hoitajaa jonka takia hän hukkui. 

Kävellessäni seurassani on myös muita henkiä. Sieluja jotka ovat tappaneet itsensä, sieluja jotka ovat hyvin vihamielisiä. Jättävät verisiä jälkiä seiniin ja lattioihin. Kertovat että ulospääsyä ei ole, olen täällä ikuisesti.

Vaellan pitkin käytäviä, turhautuneena, etsien ulospääsyä mahdottomasta... 

Usva

Kävelen pitkin usvaista metsää. Usva on levinnyt ympäri metsää enkä näe eteenpäin. Kompuroin ja kaadun, lyön pääni ja menetän tajuntani.

Herään aamulla, selkääni vihloo. Siihen on kaiverrettu teksti ''Eksyksissä?''. Alan panikoimaan, ketä täällä on kanssani?. Näen jalanjälkiä, suurempia kuin tavallisen ihmisen. 

Seuraan niitä, ne johtavat puun juurelle ja katoavat. Alan kävelemään ympäri metsää toivoen että löydän pois. 

Alkaa hämärtää, Usva nousee jättäen jälkeensä tyhjyyttä. Takanani ei ole mitään.

Kuulen sen, joku seuraa minua.. Ryhdyn juoksuun, toivoen että pääsen pakoon. Kompastun puunjuuren ja kaadun. Askeleet tulevat minua kohti... 

Kahlittu

Ketjut painavat ihooni, jättäen jälkiä. Jälkiä joska eivät koskaan katoa.

Pienessä tyrmässä, yksin ja kadonneena. Ei minua täältä ketään löydä. Enkä edes halua että minut löydetään.

Viihdyn täällä. 

Nojaan kylmään kiviseinään ja kuuleen vaimeaa puhetta. En saa puheesta selvää, mutta se liittyy minuun.

Hetken päästä tulee hiljaista. 

En pysty liikkumaan, kylmyys on kangistanut minut. En voi edes muistaa kuinka kauan olen täällä ollut, ilman ruokaa, ilman juomaa. Ainoana seuranani ovat rotat jotka tulevat koloistaan, siinä toivossa että löytävät ruokaa. 

Alkaa väsyttämään ja nukahdan. Herään siihen kun minua raahataan pitkin tyrmän kylmää lattiaa. ''Minne ne minua vievät? Mitä ne minulle tekevät?'' Mietin itsekseni ja toivon kuolevani.

Hetken kuluttua saavun huoneeseen, jonkinlaiseen kidutus kammioon. Minut lasketaan pöydälle ja sidotaan siihen kiinni. Silmäni sidotaan jotta en näkisi heitä. Suuni peitetään jotta en pysty huutamaan. Köydet raapivat ranteeni verille. 

Kuulen kuinka veistä teroitetaan. Nyt se alkaa, hidas ja tuskallinen kuolema...

Painajainen osa.1

Hukun yksinäisyyteen, katson sieluni pimeään peiliin ja näen itseni kuolevan. En ole se sama mikä olen ollut, minusta on tullut tyhjä, en enää pelkää kuolemaa. Pikemminkin toivon sitä.

En tunne nautintoa, en tunne kipuakaan samalla tavalla, nautin siitä, haluan sitä lisää. Mitä enemmän minuun koskee, sitä enemmän toivon kuolemaa. Oloni heikkenee, sieluni on palasina. Synkät syysillat hehkuvat kuolemaa ja kipua. ’’Miksi minä?’’, kysyn itseltäni ja työnnän terän syvälle ihooni, kipu on kaunista ja tuska taivaallista.

Terä uppoaa painauten yhä syvemmälle. Ei mene kauaa kun huomaan kylmän kankean kehoni makaavan huoneen lattialla. Huomaan olevani kuollut, partaterä on lattialla veren peitossa. Kylmänsävyiset kasvot kertovat että matka parempaan paikkaan on alkanut, mutta toisin on.

Kiirastulen portit häämöttävät, tuhannet pirut tanssivat kidutettujen sielujen ympärillä. Olen saapunut perille, paikkaan jonne halusin.

Minut riisutaan ja heitetään pimeään luolaan. Tunnen että minua katsotaan, kuulen raskaan ja huokailevan hengityksen. On pimeää enkä näe ketään, ahdistava katse tuijottaa minua syvemmällä luolassa. Menen lähemmäksi. Tulee kylmä, tunnen kuinka sydämeni revitään irti, sieluni hajoaa sirpaleiksi pimeään…

Minua ei enää ole olemassa, kaikki ovat pyyhkiytyneet pois..