Muutettua ei saa mitään, kylmät muistot palaavat takaisin. Puiden varjoissa, kuunvalossa, missä vain ne vainoavat.
Pikkuhiljaa polttaen minut tuhkaksi, olemattomaksi pölyksi.
Ei kukaan minua näe, kuule eikä muista.
Tyhjyys täyttää paikkani, jäljellä on vain tyhjä penkki.
Uudellensyntynyt varjona jota kukaan ei näe, vain kuiskaus tuulessa.
Revitty sieluni on langennut vaeltamaan menneisyyteni kanssa unohtuneelle maalle. Ei täällä ketään käy eikä täällä ketään muita ole. Varjoni katoaa kuunvaloon, kivien varjot jättävät alleen verisen maan.
Kuoleman ketjut ranteissani, kahlittuna hänen vierelleen, hänen valtaistuimelleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti